Usein kuulee ihmisten sanovan, että he ulkoilisivat enemmän, jos sää olisi parempi. Rehellisesti sanottuna perustelu kuulostaa tekosyyltä jäädä sohvan pohjalle pötköttelemään, katselemaan televisiota ja varsinkin pimeään vuodenaikaan syömään jotakin epäterveellistä herkkua.
Muttia ja esteitä on niin monta kuin niitä haluaa kukin keksiä mutta todellisuudessa ei ole olemassa huonoa säätä ulkoiluun, työmatkaliikkumiseen tai mihinkään muuhun ulkoaktiviteettiin, on vain huonoja varusteita.
Pukeutuminen sään mukaan
Varusteilla tässä yhteydessä tarkoitetaan ulkoiluvaatteista. Syys- kevät- ja talvikaudella tarvitaan hyödyllisiä kuoritakkia ja -housuja, sekä vettä pitäviä, mutta hengittäviä jalkineita. Hyvistä ulkoiluvarusteista kannattaa maksaa muutama satanen ylimääräistä, se tulee takaisin käyttöiässä ja vaikkapa polttoainekuluissa, kun auton sijasta polkaisee pyörällä töihin. Aivot aktivoituvat raikkaassa ulkoilmassa, veri kiertää suonissa ja hermotkin säästyvät, kun vältetään kehien liikeruuhkassa istuminen. Näin työpäivä saa paljon positiivisemman alun ja lopputulos on varmasti tuotteliaampi.
Hyvä kuoritakki ja -housut pitävät vettä ankarammassakin sateessa, niiden saumat on teipattu vedenpitäviksi ja hengittävyys on silti huippuluokkaa. Korkealaatuiset kuorivaatteet pitävät mainiosti myös tuulta. Talvikeleillä kuorivaatteiden alle puetaan pakkaslukemien mukaan sopivat alus- ja välikerrokset. Niiden tärkein tehtävä on johtaa kosteus pois iholta, hengittävien välikerrosten ja kuorivaatteiden kautta ulkoilmaan.
Välikerroksissakin kannattaa panostaa laatuun: korkealaatuinen aluskerros todella hengittää, eikä jätä kosteutta iholle jäähtymään. Aluskerroksen päälle puetaan yksi tai useampi välikerros, joiden hengittävyys ja kosteudensiirtokyky kannattaa varmistaa. Esimerkiksi korkealaatuinen fleece-materiaali lämmittää ihanasti ja hengittää hyvin.
Muista suojata jalat
Jalkineissakin löytyy Goretex-kalvolla varustettuja urheilu- ja ulkoilujalkineita. Niissä jalat pysyvät kuivina ja lämpiminä, eikä hiki pääse kiusaamaan kuten vanhanaikaisissa kumisaappaissa. Onpa liukkaille keleillekin olemassa omat jalkineensa: nastoin varustettuja lenkki- ja kävelykenkiä on saatavana monen tunnetun urheilujalkinemerkin valikoimissa. Vielä kun muistaa valita kengän sisälle tilanteeseen ja tarpeeseen sopivat sukat, on meno miellyttävää.
Jos vieläkin arveluttaa, onko ulkoileminen huonossa säässä mahdollista, voi hifistellä lisää varusteilla. Päähineitä ja käsineitä on saatavilla turhamaisimmankin ulkoilijan makuun. Pipo päässä ei tarvitse näyttää pöljätä, päinvastoin trendikäs pipo, joka kaiken lisäksi on funktionaalinen, kruunaa ulkoilukokemuksen. Herkkäsilmäinen pyöräilijä, hiihtäjä tai muuten vain ulkoilija löytää tyylikkäitä sporttilaseja, joihin on usein saatavana vaihtolinssejä kelin kirkkauden mukaan.
Kesäkelien kiemurat
Useimmille huono sää tarkoittaa edellä mainittuja ikäviä sääolosuhteita, mutta toki kuuma kesäsääkin voi toimia esteenä ulkoilulle. Kylmää vastaan toimii pukeutuminen, mutta kuumalla säällä täytyy vähentää ja valita korkealaatuisia, mukavia, aurinkosuojalla varustettuja kevyitä kesävaatteita ja hyvät sandaalit tai lenkkikengät.
Jopa sukkien valinnassa kannattaa muistaa kesälläkin hengittävyys, sillä kuumalla säällä jalat turpoavat ja hankautumia tulee helposti, jos sukka kostuu ja rullautuu ikävästi kengässä. Pään suojaaminen kesällä on myös tärkeää auringonpistokselta suojautumiseksi. Aiemmin mainitut urheilullisiin suojalaseihin voi kesällä vaihtaa monissa malleissa vakiona mukana tulevat aurinkolasilinssit ja lähteä ulkoilemaan – ilman tekosyitä!
Ulkoilu lisää terveyttä
Kun varusteet ovat kunnossa, on mukava lähteä lenkille tai polkaista muutaman kilometrin matka töihin yhtä lailla syyssateessa tai auringon porottaessa. Ulkoilun harrastamisella on lukuisia terveyshyötyjä eikä ulkoilmassa vietettyä aikaa pidä aliarvioida.
Auringossa lataamme D-vitamiini varastomme ja suojaamme itsemme muun muassa osteoporoosia ja masennusta vastaan. Mieliala kohoaa ja koko elämä näyttää paljon valoisammalta kuin sohvan uumenista tarkasteltuna. Niin kutsuttu vihreä liikunta nostaa itsetuntoa ja saa hymyn huulille!